Joulujuhlan vietto
Joulujuhlan alkuun hiljennyimme kunnioittamaan pitkäaikaisen jäsenemme Ritva Rädyn poismenoa syyskuussa. Kaise Meltti muisteli puheessaan hänen liittyneen yhdistykseemme jo vuonna 1960 ja olleen siten jäsenenä yht. 65 vuotta. Ritva oli aktiivinen ja värikäs, muut ihmiset huomioon ottava persoona. Ansioistaan hänet nimettiin yhdistyksemme kunniajäseneksi. Hauskana yksityiskohtana Ritvasta oli jäänyt mieleen hänen vihreä barettinsa, jonka hän oli erään kerran jäseniltaan saapuessaan ripustanut täyteen Kalevala-koruja. Baretti luonnollisesti herätti kadulla kanssakulkijoissa ihmetystä, jonka tilanteen Ritva hyödynsi esittelemällä koruyhtiön sekä oivan mahdollisuuden liittyä samalla kertaa yhdistyksemme jäseneksi. Muistamme Ritvaa aina ilolla ja lämmöllä!
Perinteinen joulujuhlamme vietto 8. joulukuuta ajoittui Jean Sibeliuksen syntymäpäivään, josta tulee kuluneeksi 160 vuotta. Päivää juhlitaan myös suomalaisen musiikin päivänä. Niinpä saimme kuunnella Riitta Hirvosen pianosäestyksellä Petri Silvennoisen esittämiä Sibeliuksen ja muiden suomalaisten säveltäjien tunnettuja joululauluja. Tunnelmaa kohottivat erityisesti Sibeliuksen tutut sävellykset On hanget korkeat nietokset ja En etsi valtaa loistoa.
Suoma Sihto ja Marja-Liisa Vilkko-Hämäläinen olivat valinneet joulukertomukseksi Mika Waltarin vuonna 1949 ilmestyneen ”Joulu, ihmeellinen, palaamaton” kertomuksen. Tarinassa kirjailija muistelee poikavuosiensa yksinäistä joulua, jonka hän vietti 8-vuotiaana Lohjalla ”Lohjan sedän” vieraana vuonna 1916. Jouluaatosta hän muistaa ”kuusen kynttilät ja pienen pojan sanomattoman orpouden kahden hyvän vanhan ihmisen jouluvieraana”. Äidin mukaan laittamista lahjapaketeista kääriytyi esille ”Pyhän Markuksen leijona” kirja, joka sitten hyvitti kaiken ikävän ja kaipauksen. Jouluaamuna vaellettiin lumen peittämiä teitä Lohjan kirkkoon. Kirkon seinämaalaukset olivat pienen pojan mielikuvitukselle ”niin pelottavan antoisa ja rikas paikka, joita hän salavihkaa vilkuili kuulematta itse jumalanpalveluksesta yhtään sanaa.” Kirjailija kertoo Lohjan kirkon tunnelman kertautuneen myöhemmin monin tavoin hänen teoksissaan.
Pienen miehen matka jatkui vielä junalla viettämään joululomaa toiselle puolelle Suomea Imatralle Tainionkoskelle Hyvinkään, Viipurin ja Antrean kautta. Rahat ja matkalippu olivat lukkoneulalla rintataskuun suljettuna. ”Onneton hän ei ollut vaan ylpeä ja täysikasvuisen tuntuinen, kun yksin sai tehdä niin pitkän matkan”. Imatran asemalla oli vihdoin vastassa tuttu ihminen ja hevonen. Kirjailija toteaakin ”lapsuutensa yksinäisen joulumatkan olleen tärkein kaikista ja omalle kehitykselle ratkaisevin joulu, jonka aistimukset yhä vielä elävinä palautuvat mieleen”!
Lapsen orpouden tunteesta ja vuosien varrella kertyneiden elämänkokemusten muovaamana Mika Waltari päättää joulukertomuksensa viisaaseen elämänkatsomukseen.
”Pyrkimys suvaitsevaisuuteen ja inhimillisyyteen, ihmisten keskinäiseen solidaarisuuteen toisiaan kohtaan ihmisinä, voisi tehdä jo meidän aikanamme ihmisten suurelle joukolle elämän edes hiukan helpommaksi elää.”
Nautimme joulupöydän antimista, arpajaisvoitoista ja lauloimme tuttuja joululauluja Petri Silvennoisen johdolla. Saimme myös kirjoittaa oman joulutarinan yhteiselle paperille vierustoverilta tekstin peittäen. Joululaulujen innoittamina availimme sanaista arkkuamme. Lopuksi kertyneet tarinat luettiin ja huomattiin yllättävän monessa kohtaa olevan kaipuuta ja odotusta joulun lisäksi kohti ilmassa leijuvia lumihiutaleita ”Ei oo Hanget korkeat nietokset, vaan Joulu, Joulu on meillä”!
