Tuusulanjärven kulttuuriaarteet

Teimme perinteisen kesäretken Tuusulanjärven ympäristöön ja uppouduimme taiteilijakotien tunnelmiin. Aluksi pysähdyimme kirkonmäelle, jossa ihailimme 1700-luvun alkupuolelta olevaa ristinkirkkoa ja taustalla välkehtivää Tuusulanjärven selkää. Aamun rauhassa pysähdyimme ja hiljenimme Suomen kansalliskirjailijan Aleksis Kiven muistomerkille ja Pekka Halosen hautapaaden eteen. Nämä suurmiehet osaltaan vaikuttivat merkittävästi suomalaisen sivistyksen ja taiteen puolesta.

Päivän kuluessa ehdimme tutustua Suvirannan, Erkkolan ja Halosenniemen taiteilijakoteihin ja Alvar Aallon luomukseen Villa Kokkoseen. Syvennyimme esittelykierroksilla taiteilijakotien historiaan ja perehdyimme heidän tuotantoonsa. Kiitos jälleen kerran retken johtajalle Pirjo Hyypälle hänen ponnisteluistaan onnistuneen ”aikamatkan” järjestämisestä Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön. Samoin lämmin kiitos kaikille retkelle osallistuneille. Artikkelin lopussa on liitteenä Pirjo Hyypän laatima retkimuistelo värikkäine kuvineen.

Lopuksi päivän annin voisi kiteyttää Erkkolasta taskuun sujahtaneen J.H. Erkon Cannesissa 12/11 1898 kirjoittaman runon Tunnelmissa sanoin: …tunnelmista ihminen/Poimia voi helmen – aatoksen.

https://www.suurhelsinginkalevalaisetnaiset.fi/wp-content/uploads/2025/08/Tuusulan-retkimuistelo_26.8.25_P-Hyyppa.pdf

Liittyviä uutisia