Suurmiehen takana on aina ihminen
Kalevalan päiväviikon kunniaksi 23.2. saimme FT, professori emerita Irma Sulkusen esitelmöimään meille Elias Lönnrotista kirjoittamastaan teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa. Sulkunen kertoi aluksi pohdiskelleensa, miksi ja millaisessa tilanteessa Lönnrotista tuli kansakunnan merkkihenkilö ja toisaalta – puhutteleeko Lönnrot nykyihmistä lainkaan. Vielä häntä askarrutti kysymys, onko enää tarpeen lähteä kaivelemaan jotain muuta, jos kerta Lönnrotille on jo vakiintunut kansallisen merkkihenkilön ”ikoninen” asema. Vuosien mittaan eri teoksia tutkiessaan hän oli kuitenkin havainnut saman perustarinan toistuvan, köyhä ja lahjakas räätälinpoika kohosi yliopiston professoriksi ja Kalevalan kokoajaksi.
Poikkeuksellisen laaja lähdeaineisto oli käytettävissä, mutta se palveli suurmieskulttia. Kanslianeuvos Borgin Lönnrotin kuoleman jälkeen hoitamasta aineistosta ei löytynyt suurmiehen yksityiselämään liittyvää tietoa. Sirpaleinen perhettä koskeva aineisto oli kuitenkin tallella ja Ida-tyttären kirjeenvaihto oli Sulkuselle hyvänä apuna hänen ponnisteluissansa kuvata perhe-elämää.
Sulkunen tarkasteli aluksi Lönnrotista vallitsevaa julkisuuskuvaa, nöyränä ja vaatimattomana työn sankarina, jota pönkitti erityisesti Zachris Topelius Maamme kirjassaan. Vaatimattomuus ei kuitenkaan aina luonnehtinut työn sankarin käyttäytymistä. Maisterin ylemmyyttä henkivä asenne olikin johtaa välillä yhteenottoihin tavallisen rahvaan kanssa runojen keruumatkoilla. Kajaanissa piirilääkärinä toimiessaan Lönnrot painiskeli myös lääkärin etiikan ja runonkeruun intohimon välillä. Enemmän hän tunsi vetoa kansanrunouden keruuseen kuin lääkärin virkatyöhön.
Kajaanista Lönnrot löysi myös morsiamen Maria Piponiuksen, jonka kanssa hän solmi avioliiton 1849. Piponius oli varakkaasta ruotsalaisesta suvusta ja hän rakennutti perheelle Kajaaniin komean talon, jonka myös itse sisusti. Maria oli vahvasti uskonnollinen ja hänellä oli läheiset siteet körttiläispiireihin. Lönnrot ei tätä kuitenkaan sulattanut ja hän kielsi vaimoa osallistumasta herännäisten seuroihin. Elämää järkyttivät kuitenkin traagiset tapahtumat, sukulaispojan hukkuminen kirkkomatkalla ja pikku esikoisen Eliaksen kuolema kaksivuotiaana. Surunsa Lönnrot hukutti lähes maaniseen työntekoon. Kun hänelle tarjottiin suomen kielen professuuria Helsingin yliopistosta, otti Lönnrot sen vastaan. Niinpä perhe luopui Kajaanin suuresta talosta ja muutti Helsinkiin toisen henkilön sisustamaan kolmen huoneen huoneistoon. Esikoisen kuolema ja muutto Helsinkiin lienee ollut Maria-vaimolle raskas elämänvaihe kestettäväksi.
Traagiset tapahtumat varjostivat Lönnrotin perheen koko loppuelämää. He saivat vielä neljä tytärtä, joista kolme kuoli jo 18–21 vuoden iässä. Maria vaimo menehtyi tuberkuloosin runtelemana 42-vuotiaana. Maria-äidin menehdyttyä Lönnrot palkkasi lastenhoitajan ja kotiopettajan tyttöjen turvaksi. Näin taattiin tyttärien sivistystä myös ranskan kielen ja pianonsoiton parissa. Viihtyisästä Nikun talosta kuitenkin luovuttiin ja muutettiin vaatimattomaan Lammin taloon. Tyttäret pukivat muuton surua kirjeissään, kun heidät revittiin omasta kodista. Tähän isä vain totesi, että kyllä tytöt tottuvat.
Poikkeuksellista oli tuohon aikaan, että Lönnrot piti tärkeänä tytärten koulutusta ja hän katsoi opettajaseminaarin olevan heille sopiva koulutuspaikka. Lönnrot itse eristäytyi perheestä, lääkitsi suruaan uppoutumalla suomen kielen sanakirjan laadinnan ja virsikirjan työstämisen pariin. Vähitellen perhe hävisi ympäriltä vaimon ja kolmen tyttären kuoltua, jäljelle jäi enää Ida tytär. Hän opiskeli Jyväskylän seminaarissa, mutta Maria sisaren kuoleman jälkeen 1874 isä otti Idan pois seminaarista. Ida toimi isänsä apuna aina tämän kuolemaan asti 1884, jonka jälkeen hän muutti Italiaan Sienaan, jossa eli 60-vuotiaaksi.
Sulkunen korostikin, että henkilöhistoriaa kirjoitettaessa on tärkeää tarkastella sekä ihmisen valo- että varjopuolia kokonaiskuvan saamiseksi. Tämän päivän suurnaisten ja -miesten elämänkertojen yksityiskohtaisiin kuvauksiin tottuneena jäi mieltä askarruttamaan kysymys, miksi jälkipolvien teoksissa sivuutettiin jatkuvasti Lönnrotin elämän yksityinen puoli.
Irma Sulkusen esitelmä historiantutkijan roolissa toi meille esille mielenkiintoisella tavalla niitä ristiriitaisia rooleja, joita Lönnrotin elämään sisältyy. Tietorikas esitelmä houkutteleekin tarttumaan teokseen ja tutustumaan tarkemmin, millainen ihminen kätkeytyy kansallisen suurmiehen taakse.
