Tiedenainen Tammelan kirkonkylästä
FT Pirjo Uino esitelmöi lokakuun kulttuuri-illassa 26.10. Suomen arkeologian naisuranuurtajasta Ella Kivikoskesta (1901–1990). Pirjo Uinon mukaan hän vaikutti merkittävästi oman tieteenalansa kehitykseen, vaikka hänestä ei kovin paljon löydy tietoja tietosanakirjoista eikä naisarkeologeja käsittelevistä teoksista.
Ella Kivikoski syntyi Tammelan kirkonkylässä, isä toimi alkuun opettajana paikallisessa kansakoulussa ja äiti oli kotiäitinä huolehtien heidän neljästä lapsestaan. Kivikoskien koti oli kaksikielinen, isä puhui lapsille suomea ja äiti ruotsia. Mahtoiko hiljaisesta Lounais-Hämäläisestä kirkonkylästä löytyä tuohon aikaan ruotsia puhuvia lapsia leikkikavereiksi.
Ella Kivikoski aloitti opintaipaleensa Tammelan kirkonkylän kansakoulussa, joka oli perustettu vuonna 1867 ja jatkoi vuonna 1899 perustetussa Suomen ensimmäisessä maaseutuoppikoulussa Forssan Suomalaisessa yhteiskoulussa, josta tuli ylioppilaaksi 1919. Koulun perustamista oli avittamassa myös apteekkarin rouva Ester Hällström, josta vuonna 1920 tuli maanäitinä tunnettu Ester Ståhlberg.
Akateeminen opinpolku käynnistyi Helsingin yliopistossa 1927 historian opinnoilla ja filosofian maisteriksi hänet vihittiin 1932. Arkeologian väitöskirja valmistui 1939 sekä kiitoksin että kritiikin saattelemana ja filosofian tohtoriksi hänet promovoitiin 1940. Hän oli tuohon aikaan ensimmäinen suomalainen arkeologian naistohtori ja uralla eteneminen vaatikin sitten jatkossa joka portaalla lasikattojen rikkomista. Ella Kivikoski jätti historiallis-kielitieteelliselle osastolle anomuksen huhtikuussa 1940 dosentiksi nimittämisestä. Osastolta löytyi kuitenkin epäilijöitä Kivikosken pätevyydestä dosentuuriin ja lopulta hakemuksesta jouduttiin äänestämään. Äänestyksen lopputuloksena hänet todettiin päteväksi ja dosentuuri myönnettiin 1941.
Arkeologian professuurin nimityskuviot eivät olleet sen suoraviivaisempia. Koukeroita hakumenettelyssä ja tieteellisen pätevyyden miespuolisia epäilijöitä riitti. Lopulta vuonna 1948 Suomen tasavallan presidentti nimitti Kivikosken Suomen ja Pohjoismaiden arkeologian naisprofessoriksi, jossa virassa hän toimi vuosina 1948–1969. Hän oli nimitysvuonna Helsingin yliopiston ainoa naispuolinen professori sekä kohosi Suomalaisen Tiedeakatemian ensimmäiseksi naisjäseneksi 1949.
Pirjo Uino valotti Ella Kivikosken arkeologisia kenttätutkimuksia vuosilta 1931–1967, joista löytyy 126 tutkimusraporttia Museoviraston arkistoista. Hän tutki mm. rautakautisia kalmistoja ja Ahvenanmaalla kumpuhautojen kaivauksia. Haudoista löytyi mm. savikäpäläjäljitelmiä majavan ja karhun tassuista. Mielenkiintoista on, että savikäpälien vastineita on löytynyt myös Keski-Venäjältä Volgan ja Oka-joen alueiden viikinkiaikaisista kumpuhaudoista. Sota-aika vei Kivikosken Itä-Karjalaan, kun hänet valittiin Itä-Karjalan rautakautta tutkivan retkikunnan johtajaksi. Hän halusi selvittää karjalaisten alkuperää ja Viteleen Pirdoilan kylästä löytyikin kaksi hautakumpua. Esille kaivettiin mm. saksalainen hopearaha (980–1002 jKr.)
Pirjo Uino esitteli Ella Kivikosken laajaa julkaisutuotantoa, yli 10 monografiaa, yli 200 artikkelia, Suomen esihistoriasta yleisteos ja ennen kaikkea hänen suurtyötään Suomen rautakauden kuvastoa I-II, (1947–51), jota pidetään jokaisen arkeologin raamattuna. Unohtaa ei sovi myöskään hänen laajaa kansainvälistä julkaisutoimintaansa. Kivikosken mielenkiinnon kohteena olivat myös Suomesta löydetyt rautakautiset korut. Kalevala Koru kiinnostui Kivikosken asiantuntemuksesta muinaiskorujen esille tuojana ja hänet kutsuttiinkin yhtiön asiantuntijaneuvostoon.
Pirjo Uinon perusteellinen ja asiantunteva esitelmä kuvasi erinomaisesti poikkeuksellisen henkilön monipuolista uraa ja ansioita. Lisäksi Minna Silver ja Pirjo Uino ovat toimittaneet Tiedenainen peilissä Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät teoksen. Teos sisältää eri tieteenalojen asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleita mm. Kivikosken henkilöhistoriasta ja keskeisistä tutkimusaiheista. Tässä pimeneviin iltoihin oiva lukupaketti.
