William Shakespearen elämän kulku
Keväiseen Valkovuokkojuhlaan 19.5. saimme esiintymään Shakespeare-ryhmän Vihdistä. Ryhmään kuuluvat FM Vuokko Sivuranta, kanttorit Pirkko Kela ja Kaisa-Leena Hannikainen sekä lausuja Erkki Hakkarainen.
Esitelmässään Vuokko Sivuranta kertoi kuvin Shakespearen elämästä (1564–1616). Vuonna 2025 kirjailijan syntymästä tulee kuluneeksi 461vuotta. Vuokko Sivuranta mainitsi olevansa Shakespearen suuri ihailija ja pitävänsä häntä yhtenä maailman merkittävimmistä näytelmäkirjailijoista, joka on kirjoittanut 39 näytelmää, 2 runoelmaa ja 154 sonettia. Sivuranta mainitsi Shakespearen vaikuttaneen merkittävästi myös englannin kielen kehittymiseen. Hän loi n. 6 000 uutta sanaa ja vielä tänäkin päivänä niistä on käytössä n. 1900 sanaa.
Shakespeare syntyi melko varakkaaseen kotiin, isä oli nahkuri ja yläluokka tilasi häneltä kalliita vaatteita, joten varallisuutta kertyi perheen tarpeiksi. Kirjailijan lapsuudesta ei paljoa tiedetä. Hän aloitti koulunkäynnin 6- vuotiaana ja 18-vuotiaana avioitui Annen Hathawayn kanssa ja he saivat kolme lasta. Shakespeare suuntasi myöhemmin Lontooseen vuoden 1587 tienoilla suuren näyttelijäseurueen kera. Lontoossa hän julkaisi kirjoittamiaan näytelmiä ja vähitellen alkoi tulla tunnetuksi teatteripiireissä. Shakespeare uudisti koko teatterielämää. Hän toi esille ihmisen luonteenpiirteitä hyvine ja pahoine puolineen niitä silottelematta. Työ tuottikin menestystä ja sen myötä vaurautta. Kun Lontooseen rakennettiin Globe- teatteri vuonna 1599 tuli hänestä sen osakkeenomistaja. Myös tavallisten ihmisten oli tällöin mahdollista tulla teatteriin katsomaan näytelmiä, sillä permannolla oli pelkästään halpoja seisomapaikkoja! Shakespeare oli elämänsä aikana pikemminkin kuuluisa liikemies ja vasta myöhemmin kuolemansa jälkeen hänestä tuli maailman mainetta niittänyt näytelmäkirjailija.
Lontoossa raivosi 1500-luvun lopulla useampaan otteeseen ruttoepidemia, teatterit suljettiin ja Shakespeare ryhtyi kirjoittamaan sonetteja eli lyyrisiä runoja. Runot käsittelevät rakkauden, kauneuden ja kuolevaisuuden kaltaisia aiheita ja runoilla on minäkertoja. Aale Tynni on suomentanut nämä 154 sonettia.
Lopulta n. 1611 kirjailija palasi takaisin Annen luo Stratford-upon-Avonissa sijaitsevaan kotiin. Hän kuoli viisi vuotta myöhemmin ja hänet on haudattu Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Sivuranta totesi Stratford-upon-Avonissa sijaitsevan kirjailijan muistomerkin hahmon tuovan mieleen Helsingin rautatientorilla sijaitsevan Aleksis Kiven patsaan.
Vuokko Sivurannan eloisan, mukaansa tempaavan ja tietorikkaan esitelmän lisäksi saimme nauttia laulaja Pirkko Kelan, pianisti Kaisa-Leena Hannikaisen sekä lausuja Erkki Hakkaraisen sonettien tulkinnoista. Arto af Hällström on suomentanut nämä sonetit, ja Tony Edelman on ne säveltänyt. Sonetti 18 ”Kesäpäivään vertaisinko sinua?” oli yksi esityksen kohokohdista Erkki Hakkaraisen lausumana ja Pirkko Kelan tulkitsemana. Tilaisuus päättyi Nino Rotan vuonna 1968 Romeo ja Julia elokuvaan säveltämään kappaleeseen, Kun aika on, jonka Pirkko Kela lauloi mieleenpainuvasti. Näiden sävelten siivittämänä on hyvä jatkaa kohti kesäyön unelmaa!